Mainos
Yön ritari tekee kolmannen kerran paluutaan ylistetyn Arkham-pelisarjan muodossa. Tällä kertaa palataan ajassa hivenen taaksepäin, Batmanin ollessa vielä rikollisille melko tuntematon viittamies.
Gotham Cityä uhkaa Black Mask -niminen gansteripomo, joka kerää joukon pahamaineisia rikollisia yhteen mm. Bane, Copperhead, Deadshot, Deathstroke, The Electrocutioner, Firefly, Killer Croc ja Shiva. Black Mask asettaa myös ison pantin Lepakkomiehen päänahasta, jonka vuoksi kaikki haluavat tappaa kumiasuisen yön kostajan. Batmania moinen bounty sapettaa sen verran, että päättää lähteä ottamaan jokaisen konnan kiinni, vaikka onkin pyhien pyhä — jouluaattoyö.
Batman: Arkham -pelisarja on ehdottomasti parasta Batman-pelituotantoa mitä millekään alustalle on koskaan tehty. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että peli on ottanut vaikutteensa suoraan Batman-sarjakuvista, eri aikakausilta, eikä esim. jostain tietysta sarjasta tai elokuvasta. Kokonaisuus oli onnistunut jo ensimmäisessä pelissä ja se vain parani toisessa. Kahdesta ensimmäisestä pelistä vastasi Rocksteady-studio, joka nyt on jättäytynyt pois leikistä ja hommaa on jatkanut Warner Bros.:n oma Montrealin studio.
Pitkään netissä spekuloitiin, että mitä siitäkin tulee kun tekijät vaihtuvat, mutta nyt voidaan hyvällä mielellä todeta, että hyvä tuli! Pelimoottori on pidetty ennallaan ja koko pelimekaniikka on koskematon. WB Montréal on ainoastaan luonut uuden tarinan ja lisännyt ominaisuuksia aikaisempaan. Ohjaus, aseet, grafiikat ja kaikki ovat siis tutulla ja turvallisella pohjalla.
Itse pelin tarina on jälleen kerran tuttua Battista. Yksi iso pahis houkuttelee muut Batmanin arkkiviholliset lepakkomiehen kimppuun ja kumiviitta yrittää pistää kaiken kuntoon yhden yön aikana. Poliisi on jälleen kerran askeleen perässä ja Läderlappeni joutuu hoitamaan kaikki etsiväntyöt.
Uudistuksia pelisarjaan on tuotu muutamia. Batmanilla on nyt edistyneet rikostutkintamenetelmät, joilla voi rekonstruktoida rikospaikan tapahtumat, ja näitä voi kelailla edestakaisin. Leluja on tullut muutamia uusia, mutta mitään superhauskaa uutta ei ole.
Pikkutehtäviä on taas uusi, entistä isompi Gotham City pullollaan, joita melkeinpä kannattaa tehdä jo heti alkutaipaleelta asti. Pelin päätarina ei ole järkyttävän pitkä ja sitä voi helpottaa ja nautinnoittaa mukavasti edistämällä Battiksen leluja ja kykyjä. Kun peli on vedetty läpi, tarjoaa päävalikko kolmea muuta lisämoodia, joilla peli pitäisi vielä vetää uudelleen ja uudelleen läpi.
Peli on normaalivaikeusasteella melko helppo, mutta hard-pelimuodolla saa jo kokenut katutappelija kunnon vastusta. Jos pelaaja lähtee ylpeänä leveilemään, tulee kriminaalijoukoilta taatusti nopeasti kuolemaniskuja. Hardilla Batman kuitenkin kehittyy tasaisemmin ja peli helpottuu jopa miellyttäväksi kun kyvyt kasvavat. Hard-vaikeusaste on toteutetty erittäin hienosti.
Taistelupuolelta sanottakoon, että komboja voi nyt lopettaa hivenen aikaisemmin kuin ennen. Siinä missä edellisissä lepakkoseikkailuissa piti lopetusliikettä varten mäiskiä 12 kertaa yhtä konnaa, pystyy lopetusliikkeen tekemään nyt jo viiden iskun jälkeen.
Vaikka kaikki on niin hienoa ja täydellistä, on jotain huonoakin. Pelisarja tuntuu jotenkin nyt olevan jo jäänyt paikalleen polkemaan. Uutta hienoa on verrattain vähän, vaikka mahdollisuuksia olisi paljon. Uusi Most Wanted -pelimuotokin olisi hienoisella lisäkehityksellä voinut olla paljon kiinnostavampi.
Allekirjoittanut odottaa myös jatkossa sitä Batman-peliä, jossa Batmobilella ja Batwingilla pääsee vapaasti ajelemaan paikasta toiseen GTA:n tavoin.
Batman: Arkham Origins on todella kova dekkariseikkailu, joka on loistavaa jatkoa täydelliselle Batman-pelisarjalle. Sen ostamista voi pelkästään suositella, oli sitten Bat-fani tai ei.
Mainos
