Peliarvostelu: Diablo III: Reaper of Souls – Ultimate Evil Edition

Diablon tarina on tiukka versio vanhasta kunnon hyvän ja pahan välisestä kamppailusta, joka vaarantaa koko ihmiskunnan olemassaolon – vain ihmiset voivat estää maailmanlopun ja pelaajan tehtäväksi jää itse Diablon kukistaminen. Pelin alkaessa pelaajan hahmo saapuu Uuden Tristramin kaupunkiin tutkimaan pudonnutta tähteä, joka on herättänyt kuolleet haudoistaan ja heikentänyt näin ollen Tristramin elinoloja huomattavasti. Pelaaja tapaa vanhan ja viisaan Decard Cainin, sekä tämän adoptiotyttären Leahin, jotka ovat myös kiinnostuneita pudonneesta tähdestä ja sen tuomasta infllaatiosta Tristramin elintasoindeksiin.

 

 

Diablon perusidea on simppeli: vanhan vihtahousun kätyreiden listimistä tuhatmäärin, täysin dynaamisessa pelimaailmassa, sitä kaikkein übereinta varustekertaa metsästäen. Niin luolastot kuin muutkin pelialueet muovautuvat joka pelikerta, joten joka kerta kun pelaaja aloittaa pelin, odottaa häntä tutkimattomat pelialueet. Diablo tarjoaa myös miltei loputtoman määrän erilaisia hirviötyyppiyhdistelmiä, sekä varusteita, joten mielenkiinto perkeleiden liistimiseen pysyy hyvin yllä. Diablon peruskaava on siis tuttuakin tutumpi: teurastetaan Pelsepuupin armeijat, suoritetaan tehtäviä ja kerrytetään kokemuspisteitä, jonka kautta pelaajan hahmon taso nousee – uusien tasojen myötä hahmo saa käyttöönsä parempia varusteita ja enemmän taitoja hornan hirmujen lahtaamiseen. 

 

Pelaaja voi valita hahmonsa kuudesta eri tyypistä: Noitatohtorista, Barbaarista, Velhosta, Munkista, demonien Metsästäjästä tai Reaper of Soulsin mukana tulleesta Ristiretkeläisestä. Jokainen hahmo tarjoaa erilaisen perusasetelman, joka rajoittaa millaisia aseita ja varusteita pelaaja voi käyttää, sekä tietyt hahmosidonnaiset taidot. Jokainen hahmo omaa myös oman tarinansa, jota avataan välianimaatioissa, sekä pelin sisiäisillä kirjoilla. Pelisarjan kehittyessä (ja saman pelitalon World of Worldcraft -pelin suosion myötä) on Diablo 3:n hahmonkehitys yksinkertaistunut: enää pelaaja ei jaa taitopisteitä haluamiinsa taitoihin, vaan uudessa mallissa uuden tason myötä, pelaajalle avautuu ennaltamäärätyssä järjestyksessä uusia taitoja ja niihin parannuksia. Alkuperäisen Diablo 3 -julkaisun myötä vanha, parkkiintunut pelaajakunta, joka oli hakannut Diablon kakkososaa jo 12 vuotta, koki uuden kehistyssysteemin huonona uudistuksena, mutta todellisuudessa uusi malli tarjoaa pelaajalle todella laajan skaalan erilaisia pelityylejä joihin hahmonsa varustaa.

 

 

Pelaajan matkaan maailmaa pelastamaan lähtee myös joukko apureita: Temppeliritari Kormac, huijarilurjus Lyndon, sekä lumoojatar Eirena. Pelaaja voi kerralla pitää mukanaan yhtä apuria, mutta leirissä lepäilevät apurit kehittyvät silti samalla.

 

Kormac tarjoaa pelaajalle tukea lähitaistelussa, sekä parantavia voimia, Lyndon luottaa jousiaseisiin ja vihollisia heikentäviin temppuihin, kun taas Eirena sekoittaa pakkaa loitsuillaan. Jokainen apuri tuo omat mausteet seikkailuun ja jokainen heistä myös omaa oman taustatarinan. Taustaleirissä pelaajaa auttaa seppä Haedrig valmistamalla pelaajalle uusia varusteita sekä jalokivikauppias Shen. Shen pystyy parantamaan pelaajan löytämiä jalokiviä, vahvistamaan niillä varusteita sekä poistamaan jo asetettuja kiviä. RoS-lisärin myötä pelaajaa tukemaan saapuu myös mystikko, joka voi muokata pelaajan varusteita ja niiden ominaisuuksia.

 

 

Kun pelaaja on suorittanut peruspelin viisi näytöstä, tarjoaa Diablo Ultimate Evil Edition kerrassaan mahtavan seikkailumoodin joka mahdollistaa pelaajan vapaan remuamisen pelimaailmassa, parempaa varustekertaa metsästäen. Diablo tarjoaa myös tosimiehille ja -naisille hardcore-moodin, jossa jokainen kuolema on ikuinen: kun hahmo kuolee, pysyy hahmo kuolleena. Kaikki mitä pelaaja on saavuttanut, jää ainoastaan historian kirjoihin ihasteltavaksi ja pelaaja pääsee aloittamaan pelin alusta. HC-moodi on Diabloa miltei parhaimillaan, harva asia vituttaa niin paljon, kuin viimeisen päälle tuunatun sankarin menettäminen typerän hosumisen ja pikkuvirheen takia. Kynnys aloittaa uusi peli on kuitenkin minimaalinen, sillä teurastettavaa riittää ja sitä on vain pakko löytää se uusi legendaarinen varuste, jotta voi heittää nolot yläfemmat itsekseen tai…

 

…nyrkkipumppaukset samalla sohvalla hikoilevien kavereiden kanssa! Diablo 3 on SE ultimaattinen sohvan kuluttaja. Se tukee 4 pelaajan yhteistyöpeliä samalla konsolilla tai verkon yli. Siitähän ei konsolipelaaminen parane. Peli on jo ällistyttävän antoisa kahdella pelaajalla, mutta mitä useampi sankari – sitä verisempi lopputulos ja paremmat vermeet. Pelaajamäärään skaalautuva vaikeusaste varmistaa, että verijuhlissa mielenkiinto pysyy yllä.

 

 

Moninpeli on oiva aasinsilta Diablo 3:n tekniseen toteutukseen: Latausajat ovat olemattomat, ruudunpäivitys on miltei sulavaa 60 kuvaa sekunnissa, täydellä 1080p-resoluutiolla ja julkaisupäivän päivitys lupaa kitkeä arvostelukappaleita vaivanneet loputkin pienet nykimiset. Moninpeli, eikä samaan aikaan ruudulla myllertävät kymmenpäiset demonilaumat, tai sinkoilevat loitsut saa Blizzardin pelimoottoria yskimään – Diablo 3:n teurastus on tasaisen sulavaa pelaajamäärästä tai ruudulla räiskyvästä tuhosta huolimatta.

 

Graafinen ilme ei ole se kaikkein kaunein, vaikka peli onkin ihan kelvollisen näköinen. Tekstuureista löytyy eniten nipotettavaa ja uuden sukupolven konsoleilla silmäkarkin olisi toivonut olevan näyttävämpää, mutta tottakai sulava ruudunpäivitys on tietysti Diablon kaltaisen pelin tärkein graafinen ominaisuus. Valaistus- ja muut efektit ovat todella hienoja, animaatioihin ja peliympäristöihin on saatu ynnättyä todella hienoja detaileja, mutta mikään uuden sukupolven näytepeli ei Diablo 3 kuitenkaan ole, paitsi ruudunpäivityksen osalta. 

 

Äänityöskentely on parhaimmillaan todella loistavaa ja huonoimmillaan tarkoituksellisen huonoa – pelistä löytyy kerrassaan kuraisia äänisuorituksia, jotka ovat tarkoituksellisia ja ehdottoman nerokkaita. Ainoa miinus tulee liiankin tutuksia käyvistä hyökkäysäänistä: vaikka ääninäyttely ja pelin musiikit ovat aivan timanttisia, yli miljoona kertaa kuultuna äänifektit Tsit! Shiis! Zap! Thud!  alkavat rasittamaan. Onneksi äänitasoja pystyy säätämään, joten kun oikea tasapaino löytyy – ei toisinto enää pääse häiritsemään. 

 

 

Alkuperäistä Diablo 3 -peliä vaivannut kauppapaikka Auction House on luojan kiitos lopetettu ja Diablo 3 Ultimate Evil Edition on ehdottomasti pelin paras versio. Se on parempi kuin alkuperäinen PC-versio. Kyllä todellakin, Diablo 3 on parhaimmillaan pelipädillä pelattuna, parin kaverin kanssa samalla sohvalla ja isolta ruudulta. RoS-lisärin mukana tullut seikkailumoodi ja sen tuomat muutokset muokkaavat pelistä sen version, jollainen sen olisi pitänyt olla jo alkuperäisen julkaisun aikaan. Pelaatpa Diabloa yksin, kaksin tai vaikka nelinpelinä – on se luolastoräimettä parhaimmillaan ja jokaisen pelaajan timanttinen pakkohankinta.