Mainos
Punaisen putkimiehen jengi on taas valmiina bilettämään. Pieni kisaväsymys painaa juhlijan käpälää, mutta meininki on silti ihan mukiinmenevää.
Mario Party -sarja on edennyt kotikonsoleilla ja kymmenenteen osaansa. Virtuaalinen lautapeli tarjoilee tällä kertaa hauskanpitoa 70 minipelin ja kolmen erilaisen pelimuodon voimin. Muutamia sykähdyttäviä hetkiä lukuun ottamatta kyseessä ovat vanhat metkut uusissa vaatteissa.
Pelikokonaisuuksista välittömästi tutuin on Mario Partyn perinteinen lautapelimuoto, joka muistuttaa erehdyttävästi sarjan viime osien seikkaluja. Pistesysteemit ovat edeltäjän kaltaisia, eivätkä minipelitkään ole mullistuneet mihinkään uuden konsolin myötä. Taitoa ja tuuria yhdistelevät askareet ovat laadultaan vaihtelevia. Parhaimmillaan ne ovat pieniä pätkiä putkimiehen parhaista seikkailuista ja huonoimmillaan puhtaaseen onneen tukeutuvia arvausmaratoneja.
Mario Party 10 muuttuu huomattavasti kiinnostavammaksi peliksi uuden Bowser Party -pelimuodon myötä. Tässä täysin uudessa moninpelihässäkässä yksi pelaajista ottaa Koopien kuninkaan roolin ja saa käyttöönsä Wii U:n omalla näytöllä varustetun ohjaimen. Tätä seuraava 1 vs. 4 peli-ilottelu on kimppakivaa melkein parhaimmillaan. Näiden raikkaiden innovaatioiden tuulahdusten olisikin suonut kantavan myös muihin pelimuotoihin.
Leikki-iän ylittänyttä juroa miestä homma ei sytyttänyt, mutta keräilyintoisempi ja mieleltään nuorempi saattaa nähdä asian toisin.
Viimeisenä vaihtoehtona pöydälle tuodaan Amiibo Party -moodi, joka hyödyntää Nintendon interaktiivisia leluja. Kyseinen pelimuoto tarjoilee muoviukkojen mukaan mukautuvia pelilautoja ja pelaamiseen integroitua hahmojen läpsyttämistä Wii U:n ohjaimen NFC-lukijaan. Leikki-iän ylittänyttä juroa miestä homma ei sytyttänyt, mutta keräilyintoisempi ja mieleltään nuorempi saattaa nähdä asian toisin.
Graafisesti tarjolla on tuttuja Nintendon karkkimaisemia. Osaa pelialustoista kelpaa pällistellä pitempäänkin ja hahmoanimaatiot ovat kiitettävän ilmeikkäitä. Lisäksi riittävän korkea resoluutio takaa ensimmäistä kertaa sarjassa sen, että neljäänkin osaan jaetusta ruudusta saa jotain selvää.
Teknistä kritiikkiä peli saa aavistuksen liian pitkistä latausajoista ja pöhköstä keinoälystä. Mario Party 10:ä ei voikaan missään nimessä suositella yksin pelattavaksi. Tämä huomioon ottaen on mielestäni täysin käsittämätöntä, että verkkomoninpeli on (jälleen kerran) jätetty bilekokemuksesta väliin.
Kukaan ei jaksa juhlissa kuunnella tunnista toiseen samaa kappaletta. Mario Party 10:n suurin ongelma onkin vanhoihin kaavoihin kangistuminen ja niiden toistaminen. Sarjaan aiemmin perehtymättömille tätäkin osaa voi välipalaksi suositella, mutta konkareille jää käteen vain kaluttu luu.
Mainos
