Saints Row IV:n tapahtumat sijoittuvat viisi vuotta edellisen osan tapahtumien jälkeen. Pelaajan ohjaama protagonisti, Pomo, valitaan Yhdysvaltain presidentiksi ja kuinka ollakkaan, ensimmäisenä konfliktina hän pääsee selvittelemään avaruusörkkien maan valloitusta. Pelaaja siirtyy edellisestä osasta tuttuun Steelportin kaupunkiin, joka tällä kertaa onkin virtuaaliversio oikeasta kaupungista. Ohjelmistovirheen myötä pelaaja saa käyttöönsä supervoimia ja taistelu maan herruudesta voi alkaa.
Pelin juoni on siis täysin mitäänsanomaton. Pelaajan eteen ripotellaan tehtäviä tutulla kaavalla. Ensin pelaaja perehdytetään perusasioihin ja sivutehtävät pitävät huolen, että kaikki oheisaktiviteetit tulee testattua ainakin kerran pelin aikana. Virtuaali Steelport onkin täpötäynnä jos jonkinlaista hakkerointi-, kaappaus-, taistelu-, hypipompi- ja kisailuaktiviteettiä. Sääli vain, että kaikki on nähty jo aikaisemmin ja huomattavasti paremmin toteutettuna muissa avoimen pelimaailman peleissä. Aktiviteeteissä on toki sitä Saints Row:lle tyypillistä kreisihuumoria, mutta kiinnostus niihin lopahtaa yhtä nopeasti kuin se alkaakin.
Pääjuonen ollessa vähän sitä sun tätä, on toki mukaan mahtunut mitä hullunkurisempia tehtäviä ja varsinkin toisia pelejä morkkaavat tehtävät ja niiden osat saivat hymyn huulille. Mass Effect -trilogia esimerkiksi saa osansa ja Saintsien komentoaluksella pelaajaa odottaakin monenlaista koettavaa. Saints Row panee halvalla muita pelejä sekä pop-kulttuuriin on paljon viittauksia. Tästä muodostuukin pelin paras huumorianti ja kuivan pornoläpän pystyy helposti antamaan anteeksi. Sääli vain että SR4 irvailee muille peleille, joissa pelitekninen toteutus on kuitenkin valovuosien päässä Saints Row 4:stä itsestään.
Saints Row:t ovat aina olleet graafisesti perkeleen rumia, kauniisti sanottuna. Eikä SR4 tee tässä poikkeusta.
Graafinen ilme on toki parantunut jokin vielä kolmannesta osasta, mutta peli on edelleen visuaalisesti aivan PS2-pelien tasolla. Animaatio on tönkköä ja räsynukkemekaniikka on yksinkertaisesti typerä, liekkö tarkoituksellista mutta, ah niin mautonta. Pelistä löytyy graafisesti kaikki probleemat: karseat tekstuurit, piirto-ongelmat, rumat ikonit, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Positiivista on se, että ruudunpäivitys on sulavaa ja ihmekkös tuo, kun edellä mainittu PS2 jaksaisi pyöritellä peliä varmasti. Mutta eihän tämä sarjan faneja yllätä, joten ei siitä sen enempää.
Äänipuoli on tavallaan kunnossa. Arvostelua hankaloittaa se, että ei voi olla varma onko ääninäyttely tarkoituksella niin paskaa kuin se on, vai onko se tahatonta. Ääninäyttely sopii pelin henkeen joten pidetäänpä sitä siis onnistuneena ja pelille tyylillisesti kerrassaan nerokkaan. Muutoin äänimaailma on kelvollista, ei mitään erityistä, mutta ei sen varmasti kuulukkaan olla. Musiikeista voi antaa roppakaupalla plussaa, miltä kuulostaa avaruushävittäjällä lentely kun Haddawayn What Is Love pauhaa taustalla?
SR4 on siis hyvin perinteinen avoimen pelimaailman seikkailu. Pelaajan leikkikenttänä toimii keskikokoinen Steelportin virtuaalikaupunki jossa pelaaja voi rellestää, suorittaen pääjuonen tehtäviä ja oheisaktiviteetteja. Kaupungista löytyy kaikki mitä olettaa voi, muukalaistenteknologiaa, autoja, kansalaisia jne. toisinsanoen kaikki perustarpeet on katettu.
Ympäristö käy vain hyvin tylsäksi jo ensi metreillä. Pelaaja on varustettu supervoimilla, joihin lukeutuvat telekineettiset voimat, erilaiset räjähdysvoimat, yli-inhimillinen hyppely ja kirmailu. Pomon sekä Saints -jengin ominaisuuksia voi parantaa paikallisella virtuaalirahalla ja supervoimia päivitetään voimapisteillä. Kun Pomon kestävyyttä on nostanut edes hieman, voi yli-inhimillisella kirmailulla paahtaa kaupungin läpi nopeammin kuin millään ajoneuvolla, joten mielenkiinto autoihin karisee jo ensi sekunneilla. Pitkät ja turhat kaappausanimaatiot vielä hidastavat puuhaa entisestään, joten juoksemalla, hyppimällä ja liitämällä olisit jo perillä.
Kustomoitavissa on Saints Row:n tapaan niin aseet, ajoneuvot kuin tottakai vaatteetkin. Pomo sekä Saints -jengi onkin todella muokattavissa, ja maskuliinisen cybertransun luominen käykin kädenkäänteessä. Pelaaja saa myös määritellä, kuinka valtaisa alapään varustus Pomolla on, joten toisin sanoen miltei kaikki on muokattavissa. Pelaajat voivat myös jakaa luomuksiaan nettiin ja kokeilla miltä tuntuu pelailla muiden pelaajien luomilla hahmoilla. Muutokset ovat kylläkin vain ulkoisia, vaikka osa vaatteista antaakin hieman kokemuspisteitä.
Pelimekaniikka on periaatteessa kunnossa, osa aseista tarkentaa kameraa liian lähelle ja niiden kanssa ampuminen on melko sattumanvaraista. Normaalilla vaikeusasteella pelattuna SR4 on myös erittäin helppo peli, joten tuntuukin siltä, että tarkoitus on vain kylvää tuhoa ja odottaa seuraavia vitsimurjaisuja. Haastetta SR4 ei siis juurikaan tarjoile.
Ohjaus on kieltämättä yllättävänkin sulavaa, vaikka hypellessä se hieman hanttiin laittaakin. Ajoneuvokontrollit ovat paremmat kuin muutamassa muussa kilpailevassa pelissä, mutta mitään erityistä niissä ei ole: slaidinappi ja nitrot löytyy tästäkin pelistä.
Mukana on myös CO-OP moodi, jota en päässyt testaamaan, arvosteluversion mukana kun ei nettipassia toimitettu.
Saints Row 4 on yllättävän hauska peli. Huumori uppoaa ja oivalluksia piisaa. Sääli vain, että se jaksaa viihdyttää yhtä kauan kuin pelistä löytyvä Dubstep -ase: aluksi se on niin pirun hauska, kunnes tajuaa että jokin tässä ei nyt vaan toimi. Huumoria riittää, mutta kun käy selväksi, että kaikki mille peli irvailee, on irvailun kohteissa toteutettu paremmin, menee siltä pohja. SR4 lainailee kaikkialta, mutta kaikki lainattu on vain toteutettu hieman heikommin kuin alkuperäisissä peleissä. Peli jaksaa varmasti viihdyttää GTA V:n julkaisuun asti, varsinkin jos Sleeping Dogs ja Red Dead Redemption on tullut jo pelattua. Sisältöä piisaa yli 40h joten tekemistä ja tahkoamista kyllä on. Jos etsii leppoisaa sekoilua ilman huolta juonellisesta sisällöstä, on Saints Row 4 varmasti rahan arvoinen hankinta.
