JAA

Joukko nuoria joutuu lomallaan zombiemajavien saartamaksi, kasarihenkeen tehdyssä b-luokan kauhukomediassa.

Kolme parikymppistä tytsyliä päättää lähteä mökkireissulle, yhden heistä kotihoodeille keskilänteen, jossa idyllinen pikkukylä odottaa ilman Instagramia ja verkkoyhteyksiä. Satunnainen punaniskaduunaripari onnistuu kuitenkin kädettämään ongelmajätetynnyrin rämemajavien pesäpadolle, josta alkaa karmiva biologinen tapahtumaketju.

Tissit!
Tissit!

Zombiever on kauhueksploitaatiokomedia, joka hakee tyylinsä 1980-luvun b-elokuvista ja noudattaa vahvasti aitoa kauhukomedian kaarta. Elokuvassa nähdään siis tissejä, tyhmiä ihmisiä ja jäätävän yliampuvia zombiemajavia.

Vaikka pörröisenlimaiset majavat sellaisenaan ovat hauskoja ja pahasti yliammuttuja, onnistuu ohjaaja Jordan Rubin sössimään homman viemällä lopulta kaiken aivan liian överiksi. Lopun ratkaisut ovat jo niin typeriä, että tekijöiden puolesta alkaa katsojaa harmittamaan. Alku nimittäin kantaa kivasti ja antaa juuri sopivasti b-luokan huumoria ja kökköä silmänruokaa.

Elokuvan juonikaavaa tosin rikotaan yllätyksellisesti, eikä kauhuleffojen kaavaan tottunut katsoja voikaan arvata kuka tai ketkä todella jäävät henkiin.

Miten kaunista tehostetekniikkaa <3
Miten kaunista tehostetekniikkaa <3

 

Zombievers toimii ehdottomasti parhaiten niille, jotka 1980-luvulla pitivät vanhemmiltaan salassa Bad Taste, ja Evil Dead -VHS:t ja katsoivat niitä poikaporukassa salaa koulupäivästä lintsatuilta kotitaloustunneilta. Läppä on tosin lopulta niin paskaa, että elokuvan katsomista ei voi suositella täysin varauksettomasti.

ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Zombeavers
JAA
Edellinen artikkeliPeliarvostelu: Evolve
Seuraava artikkeliBlu-ray-arvostelu: Boksitrollit