JAA
} else { // }

Eletään vuotta 1885. John Carter (Taylor Kitsch) on entinen armeijan taistelija ja nykyinen kullankaivaja. Pienen sekoilun johdosta mies pakenee Arizonan aavikolla apasseja piiloon pieneen luolaan jossa kohtaa ihmeellisen sinisellä valolla varustetun miehen. Mies kaatuu nopeasti Jounin täräyttämään luotiin, mutta jäljelle hänestää outo medaljonki, joka vie Carterin suoraan Marsiin.

Joh Carter huomaa pian pystyvänsä loikkimaan kymmenien metrien pituisia loikkia ja myös lihaksiston muut jäsenet ovat painovoiman vaihtelusta saaneet uutta potkua. Tämän saavat kokea myös Marsin sotaisat kansalaiset, jotka yrittävät John Carterin lisäksi tuhota myös toisensa. Carter huomaa pian planeetan ainoan pelastuksen olevan sovun tekemisessä rotujen välillä, mutta miten onnistua mahdottomassa tehtävässä?

Pariskunta

John Cater on Tarzanin luojan Edgar Rice Birroughsin luoma tieteiskirjasarja, joka poiki useita He-Man -henkisiä sarjakuvia. Nyt 100 vuotta myöhemmin Wall-E ja Nemoa etsimässä -ohjaaja Andrew Stanton on päättänyt tehdä aiheesta vihdoin leffan, joka on samalla miehen ensimmäinen näytelmäelokuva.

Marsilainen

Stanton on onnistunut vangitsemaan hyvin kirjojen sankarillisuuden ja seikkailun. Elokuva on kuitenkin niin suuri, että siinä on myös pakollisia haaveilukohtauksia ja muita höpönlöpönjuttuja. Nämä kohtaukset on jotenkin onnistuttu luomaan niin käsittämättömän tylsiksi, että leffasta lähtee niiden aikana totaalisesti kaikki kiinnostus. Kun toiminta ja seikkailu taas jatkuu pääsee katsoja takaisin kärrylle.

On selvää, että liirumlaarumit on osa John Carter -kirjasarjaa, mutta elokuvassa niitä olisi voinut huoletta tiivistää reilusti. Myös taistelukohtaukset ovat liian pitkiä ja saavat ainakin toiminnasta innostuneen kriitikon haukottelemaan.

Marsin prinsessa

Bonuslaarista löytyy kattava valikoima koosteita niin elokuvan tuotannosta kuin itse John Carterin historiastakin. Myös naurukela ja poistetut kohtaukset ovat läsnä. Lisämateriaalia riittää siis reilusti tuijoteltavaksi itse leffan jälkeenkin.

John Carter on kelpo seikkailu, mutta paikoitellen varsin tylsä.

KE

} else { // }