Mainos
Massiivisen hypen kerännyt Titanfall on nyt täällä. Tekijätiiminä toimii Call of Duty: Modern Warfare -veteraaneja, joten pelille on kasaantunut melkoiset paineet. Tarinallisesti Titanfall ei ole kovinkaan erikoinen. Immeiset ovat päässeet valloittamaan avaruutta, mutta ihmisille tuttuun tapaan sodaksihan se on muuttunut. Peli ei sisällä ollenkaan yksinpeliä, joten tarina on sidottu moninpeliin. Kampanja etenee muutaman moninpelitaistelukentän läpi. Kentän alussa lörpötellään pieni pohjustus ja sitten mennään. Taistelun aikana raatiosta kuuluu myös jotain tarkentavia repliikkejä, mutta ei siinä mäiskeessä siihen ehdi keskittyä. Ollaan sentään sodassa perkele!
 
 
Peli on siis pelkkää moninpeliräiskettä isolla R:llä. Pelimuotoja löytyy viisi erilaista, sekä kuudes, jossa pelimuoto tulee satunnaisena. Pelimuodoista löytyy tutut tiimisodat, lipunryöstö, sekä kohteiden valloitus. Erikoisempaa tuttavuutta tarjoaa Pilot Hunter, jossa metsästetään vastustajan pilotteja. Sekä Last Titan Standing, jossa titaanitiimit ottavat mittaa toisistaan ilman uudelleen syntymistä. Viimeinen titaanin omaava joukkue voittaa.
 
 
Itse pelaaminen onkin sitten perin erilaista verrattuna tämän hetken moninpelisotimisen veteraaneihin, Battlefieldiin ja Call of Dutyyn. Kentällä kun juostaan joko ketteränä pilottina, tai ihmisen jatkeena toimivana titaanina. Pilotit ovat nopeita ja ketteriä. Vauhtia piisaa kun juostaan pitkin seiniä ja rakettirepun avustuksella hypitään pitkiä matkoja – parkouria tekniikkavivahteella. Aseistus on kevyttä, mutta silti pilotista saa vastuksen titaanille anti-titan aseistuksen kanssa. Pilotti voi myös hypätä titaanin päälle tekemään suurempaa tuhoa. Titaanilla peluu taas on pilotin vastakohta. Jötkäle on hidas, mutta tehokas tappokone. Tarvittaessa titaani pystyy myös muutamaan nopeaan väistöliikkeeseen. Tasojen noustessa sekä pilotin että titaanin varustusta pääsee muokkaamaan mieleisekseen.
 
 
Kentillä on maksimissaan VAIN 12 pelaajaa, eli 6 vs 6. Tämä kuulostaa todella pieneltä nykypeleihin verrattuna, mutta tilanne ei kuitenkaan ole näin. Kentät ovat sopivan ahtaita, jolloin niin sanottuja hiljaisia hetkiä ei tule. Välillä elinaika on liiankin pieni. Lisäksi tantereella tallustaa muutama tietokoneen botti, jotka eivät yksinään ole kovin kummoisia vastuksia, mutta laumassa ovat kova pala. Botit ovat myös oiva tapa saada hieman pisteitä, jos vastustajan pilotit ovat liian vaikeita tapettavia. Vaikka tusina pelaajia on riittävä määrä, en voi olla ajattelematta millaista sotiminen olisi isommilla areenoilla ja suuremmilla pelaajamäärillä.
 

Oheinen kuvankaappaus on otettu PC-versiolla kolmen näytön avulla.
 
Itse huomasin pelaavana enimmäkseen pilotilla. Vaikka en ole ADHD-räiskinnän ystävä, huomasin vetäväni parkouria pelkästä loikkimisen ilosta. Pelattavuus on todella sujuvaa. Lisäksi David ja Goliath -näkökanta antaa oman fiiliksen pelaamiseen. On palkitsevaa kun pilottina onnistuu tussauttamaan vastustajan titaanin taivaan tuuliin. Ei etteikö titaanilla pelaaminen olisi hauskaa. Usein huomasin titaanini olleen jo hetken valmiina kutsuttavaksi, tai nököttämässä jossain päin karttaa ilman rakasta kuljettajaansa. Uuden titaanin voi kutsua kentälle parin minuutin välein. Vihollisten tappaminen nopeuttaa titaanin ”latausaikaa”. Kun titaani on valmis, kutsutaan se kentälle. Taivaalta putoaa tuolloin äänivallin rikkova möhkäle lähimaastoon.
 
 
Audiovisuaalinen puoli on ehtaa tavaraa. Grafiikka on nättiä, mutta sitä ei pahemmin ehdi taistelun tiimellyksessä katsella. Efektit tuovat oman lisänsä tarkkoihin tekstuureihin. Titaanin tippuessa taivaalta, äänivallin rikkoutuminen luo paineaallon pitkin ilmaa. Titaanin maahan osuessa noussut pöly peittää kirkkaan auringon taakseen, samalla kun ohjukset vastustajan titaanista viilettävät vierestä ohi. Tähän lisättynä upea äänimaailma, niin kaikki on kohdallaan. Etenkin kotiteatterilla tai kuulokkeilla pelatessa meno on todella intensiivistä.
 
Titanfall tuo mukavan uuden tuulahduksen jo hieman tavanomaiseen fps-moninpeligenreen. Älkää ymmärtäkö väärin, CoD ja Bäfä tekevät asiansa oikein, mutta ne eivät ole futuristista parkouria titaaneilla maustettuna. Harvemmin olen innostunut scifiräiskinnästä, mutta Titanfallissa meno on mahtavaa. Lisäksi ei ole väliä tykkääkö pelata pilotilla vai titaanilla, sillä osapuolet ovat todella hyvin tasapainossa. Toivottavasti Titanfall saa jatkossa mielenkiintoisia päivityksiä jotta mielenkiinto pysyy yllä. 
 
Mainos