Mainos
Pari vuotta Early Access -pelinä hurmannut Deep Rock Galactic on nyt valmistunut täysimittaiseksi peliksi. Onko neljästään ahtaissa kaivoksissa louhiminen kivaa vai tosi kivaa?

Isäni sanoi aina, että hyvillä ja siisteillä kengillä saa töitä. Lakki kourassa ei myöskään haittaa, joten näillä eväillä lähdin minäkin pyrkimään Deep Rock Galacticille avaruusmainarihommiin. En saanut paikkaa, sillä en lukenut pienellä präntättyä, työn tärkeintä osaa käsittelevää kohtaa, jossa maksimipituus ei saa ylittää 150 cm ja parran on oltava valtaisaa kokoluokkaa. Tanskalainen indiepelilafka Ghost Ship Games onneksi teki asiasta myös videopelin samalla nimellä, joihin meillä vauvankarvaposkisilla hujopeillakin on mahdollisuus.

Deep Ro… “DRG” tuli early accesina Steamiin ja Microsoftille jo vuonna 2018. DRG:ssä tehtävänä on suorittaa kaivosloottitehtäviä äärimmäisen klaustrofobisissa avaruustunneleissa vihollisten vaaniessa jokaisen nurkan ja kiven takana.

Mainos

Ei tarinaa nimeksikään

Tarinaa ei DRG:ssä varsinaisesti ole laisinkaan, ja tuntuukin oudolta, että mitä ihmettä tässä oikein sitten tehdään ja saavutetaan?

Peliä kannattaakin katsella hiekkalaatikkoleikkien kautta. Tehtävät ajavat edistystä eteenpäin ja niitä on muutamia erilaisia mukana. On tiettyjen mineraalien keräilyä, alienien munien etsintää, kadonneiden kamojen hakua ja kohteiden eliminointeja aina uusissa luolastoissa. Luolastot ovat siis proseduaalisesti kyhättyjä joten siksi aina erilaisia, seuraten kuitenkin tiettyjä samoja nyansseja.

Miten tätä pelataan?

Syväkivessä tarkoitus olisi aina pelata yhteistyönä neljän avaruuskääpiön voimin, ja onkin hyvin tärkeää, että jokainen hoitaa oman tonttinsa. Pelin mottona kulkeekin: “Kaiva kaverin kanssa tai kaiva itsellesi hauta”

Neljällä erilaisella hahmoluokalla on omat taitonsa, millä joukkion saa pysymään hengissä loppuun asti. Tehtävän lopussa tulee aina melkoinen paniikki päästä takaisin miehistönkuljetusporaan ja sitä kautta aina takaisin tukikohtaan.

Hahmoluokkia ovat gunner, engineer, driller ja scout. Gunner hoitaa tulituen ja pitää inhat vipeltäjät poissa kääpiöveljesten parroista, kun driller poraa ahnaasti seiniin, jopa kilometrien pituisia tunneleita, jotka eivät yleensä johda mihinkään. Engineer ei tee mitään muutakuin vittuil… asentaa automaattisesti möröjä tulittavia tykkejä, ja scout koluaa paikat etulinjassa tarjoten valoa kansalle. Jokaisella on tietty määrä soihtuja, jolla valaista ympäristöä. Soihdut ovat loppumattomia, mutta niissä on aikakarenssi.

Pelaajien mukana tallustaa muuli, johon kerätyt mineraalit ja muut kerättävät talletetaan. Kun muuli on täynnä, se lähtee takaisin kuljetusporalle valaisten reitin soihduilla, jolloin reitin osaa itsekin takaisin. Muuten homma ei onnistu.

Tukikohdassa onnistuu avaruuskääpiöiden tuunaus. On partaa, viikseä, paitaa, paitulia ja kaikenlaista estetiikkaa, millä oman sankarin saa tehtyä mieleisekseen. Kaikki maksaa valuuttaa, jota saa aina onnistuneiden tehtävien lopuksi. Kääpiöiden aseita ja välineitä voi myös päivitellä, joten grindausta on tiedossa.

Leipää ja sirkushuveja tarjoaa tukikohdan baaritiski ja minipeli. Kaveriporukassa haltijankorva-bisoshooffenit yhdessä riemuiten kumotut ovat yhden kerran iloke, eikä jaksa kiinnostaa toista kertaa. Minipeli on minuutissa todettu turhaksi täytteeksi.

Peliä onnistuu pelata myös yksinkin, jolloin mukaan tulee kaivuudroidi. Droidilla on mukana myös tulivoimaa, joten se osaa hoitaa useamman kuin yhden tehtävän kerralla. Kuitenkin porukalla peli on hurjasti mielenkiintoisempaa kuin yksin kylmässä avaruudessa pöristely.

Yksin droidin kanssa pimeässä ja kylmässä syleilyssä

RTX ON, vai…?

Graafinen ulkoasu on melko suosittua piirrostyyliä. Fortnite-ilmeestö voidaan puhua, joten tekstuureja pelistä löytyy kourallinen ja nekin ovat tukikohdassa. Kaikki on periaatteessa tehty valojen ja varjojen kautta, mutta se kyllä toimii.

Tunnelma ja ahtaan paikan kammo ovat läsnä pelin jokaisena hetkenä. Animaatiot ja grafiikat ovat simppeliä jolloin ympäristön tuhoavuus on saatu tehtyä suhteellisen helpolla. Kaiken voi siis räjäyttää päreiksi ja luolastoja kaivaa hamaan harmaaseen asti. Mitä ikinä se tarkoittaakin.

Äänipuolelta homma toimii niin kuin pitääkin, mutta ei säväytä mitenkään erikoisemmin. Kääpiöiden huudahdukset, ärähdykset ja muut kitinät ovat aivan helvetin ärsyttävää myötähäpeää, eikä niitä saa edes pois päältä tahi muokattua. “Rock and Stone” -huutoja on peliin tehty noin kahdeksansataamiljardia erilaista. Onko tämä oikeasti tunteella neulottu vai vahingossa väännetty ärsyttäväksi. Kahdeksan tunnin putken jälkeen alkoi ääninäyttely käydä hyvin raskaaksi.

Pelin alle kahden gigatavun lataustiedoston koko kertoo löyhästi myös siitä, että mitään alienwaren neljäntonnin vehkeitä ei tarvita, vaan peli pyörii vanhemmillakin moottoreilla.

Riittääkö mielenkiinto avaruusmainarin hommissa?

Peli on piskuinen näppärä paketti, jota jaksaa kaverin kanssa pelata useammankin tunnin. Itse vedeltiin arviota tehdessä heti kättelyssä kahdeksan tuntia putkeen, aivan koomassa – mutta se taisi riittää useammallekin päivälle, sillä homma oli nähty melko nopeasti. Silti se oudolla tavalla koukutti. Tämä johtuikin kait siitä, että grind and loot -hommelot ovat sydäntä lähellä. Tarinapohjaista seikkailua kaipaavat älkää vaivautuko.

Pelin koko komeus on valoissa, varjoissa ja tuhoutuvassa ympäristössä. Kuumottavissa vihollisissa ja yhteistyön merkityksestä onnistumisen saralla. Alun ensimmäiset kohtaamiset avaruushämähäkkien kanssa olivat kriitikolle jopa niin kuumottavat, että peli oli melkein jätettävä kokonaan. Araknofobiaa kärsivä allekirjoittanut ei hämyreiden täysin äänettömästä lähestymistavasta innostunut ollenkaan ja happea oli vedettävä useampaankin otteeseen.

“Alun ensimmäiset kohtaamiset avaruushämähäkkien kanssa olivat kriitikolle jopa niin kuumottavat, että peli oli melkein jätettävä kokonaan”

Ostaako vai eikö ostaa?

Pelin suhteellisen huokea hintalappu antaa mahdollisuuden lähestyä Deep Rock Galacticin avaruuskääpiötuhomainauspornoa lompakkoa kovin kurittamatta, ja varsinkin hitaampien tietokonelaitteistojen omistajille se kelpo valinta.

Yhteistyöpelit ovat aina jees tiettyyn tappiin asti, mutta kyllä tätä näin karanteeniaikana pelaa sen 10–20 tuntia varmasti.

Uudelleenpeluuarvoa ei valitettavasti sen jälkeen DRG tarjoa, mutta tulevaisuudessa on odotettavissa varmasti lisäosia ja lisää tehtäviä. Ehkä joskus joku juonikin?

Kaikille ahtaanpaikan rakastajille, tiimipelureille, raskaan kaluston- ja parran omaaville alle 150cm:lle kaivajille on Deep Rock Galactic ihan hyvä valinta.

Toiset mielipiteet

Koska testasimme peliä neljän pelaajan yhteistyönä, tässä eriäviä muita mielipiteitä pelistä kokonaiskuvan selventämiseksi:

”Vaikka cooppi on aina fantastista, ei DRG onnistunut luomaan itselleni koukkua.
Liian ahtaat tilat rellestää ja epäintuitiivinen käyttöliittymä yhdessä itselleni mielenkiinnottomaan konseptiin takaa sen, että peli jää osaltani hyllyyn pölyttymään.
Steamin ylistävät käyttäjäarviot eivät voi kuitenkaan olla väärässä, joten ideasta innostuville tässä on takuulla hauskaa viihdettä. Minä vain en ole kohderyhmää.”

– Kristian Eloluoto

“DRG iski ensipuraisulta kovaa. Pelin visuaalinen ilme viehätti silmää, toimiva käyttöliittymä oli tutun oloinen ja tunnelma luolastoissa kaksinpelattuna erittäin mainio.
Jos pelissä on avattavia skillejä ja/tai expaa, niin olen koukussa. Koukutus lakkaa kun avattavat taidot ehtyvät. Tässä kohtaa pelin pääasiassa tarinaton lähestymistapa satunnaisgeneroiduilla tasoilla tuskin imee enää mukaansa. DRG iskee alkugrindillään kovaa, mutta hyytyy lopulta satunnaishauskaksi. Kaksin pelattuna rauhallisella otteella kiva, yksin ok, neljästään sekoillen ihan perseestä.”

-Juhani Kakko

“Tämä on suhteellisen ok co-op-peli. Kaverin kanssa hauskaa, mut yksin tuskin tulisi pelattua. Hieman jäi päämäärätön olo. Vihollisiin ja taisteluun kaipaisi jonkinnäköistä taktisuutta. Nyt ahtaissa tiloissa vaan random-räiskimistä, jokaiseen ilmansuuntaan. Alkuun pääseminen ehkä hieman sekavaa kun käyttöliittymä on käytännössä alus-lobby, jossa hengataan. Graafisesti yksinkertainen ilme, mutta silti tosi komia.”

-Kimmo Kajander