Mainos

Sleeping Dogs on avoimeen Hong Kongiin sijoittuva toimintaseikkailu joka kumartaa Hong Kong -toimintaelokuvien suuntaan. Pelillisesti Sleeping Dogs on Grand Theft Auto -pelisarjan hengenheimolainen. Pelin piti alunperin olla True Crime -pelisarjan kolmas osa, mutta True Crime –pelien heikon myynnin takia pelin kehitys kuitenkin lakkautettiin. Sleeping Dogsin julkaisija, Square Enix, kuitenkin osti oikeudet peliin mutta ei itse pelisarjaan.

Sleeping Dogsissa pelaaja ottaa Wei Shen -nimisen poliisin roolin. Wei Shen on aiemmin toiminut San Franciscossa mutta hänet on nyt siirretty toimimaan peitetehtävissä Hong Kongin poliisin järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan taistelevassa yksikössä. Alunperin Hong Kongin kovilla kaduilla kasvanut Wei Shen tapaa paljon tuttuja kasvoja, ja viittauksia miehen menneisyyteen putkahtelee esiin läpi koko pelin. Pääjuoni alkaa hitaasti, mutta kun juonikuviot mutkistuvat ja rikollispomot käyvät ahneemmiksi, alkaa tunnelma tiivistyä. Pelin päätehtävät on jaettu kahteen erilaiseen osioon. Itse pääjuonta kuljetetaan eteenpäin rikollisuuteen keskittyvillä peitetehtävillä ja pelaajan on tarkoitus vahvistaa asemaansa alamaailman arvomaailmassa. Tasapainoa tähän tuodaan mukaan neljällä poliisitehtävällä. Jokainen tehtävä on oma rikosvyyhtinsä, joita kaupungin peruspollareilla ei ole ollut resursseja selvittää. Palkinnoksi tehtävistä pelaaja saa kokemuspisteitä, jotka jaetaan oman suorituksen mukaan sekä tehtävistä riippuen joko poliisitaitoihin tai lähitaistelua helpottaviin rikollistaitoihin. Taitopisteiden lisäksi jaetaan dollareita, joilla voi ostella autoja ja vaatteita. Ihan kiva idea, mutta jokaisessa kadun kulmassa on superauto, jonka voi anastaa huoletta. Tuhlailuun ei anneta oikein syytä. Cooleista kledjuista saa pieniä bonuksia, mutta hyödyllisimmät bonukset tulevat vaatteista jotka tekevät Wei Shenistä aidon douchen näköisen.

Puukkoa päähän

Mainos

Hong Kong elokuvien tyyliin pelaajan perusarsenaali koostuu Sleeping Dogsissa näyttävistä lähitaisteluista ja hidastetuista ammuskeluista. Aseet ovat kuitenkin pelissä harvassa ja hyvä niin, sillä ampumamekaniikka on parhaimmillaankin vain keskitasoista suojissa piileskelyä. Suojasta esiin hyppäämällä saa pelimaailman hidastettua ja vihollisten lahtaaminen on helpompaa. Toimintaräimettä hidastaa aivan idioottimainen tähtäyssysteemi jonka ansiosta päähän osuminen tuntuu aivan tuuripeliltä.

Takaa ajeltu

Lähitaistelu on toteutettu hyvin, vaikkakin tositoimiin päästään vasta kun Wei Shen oppii enemmän liikkeitä ja tappelut monipuolistuvat. Uusista liikkeistä huolimatta peruskaava tulee pian tutuksi, parhaiten pärjää kun maltillisesti odottaa vihollisen hyökkäystä ja torjuu tämän vastaliikkellä. Tämän jälkeen voikin aloittaa kunnon turpasavotan odotellassa seuraavaa hyökkäystä toisesta suunnasta. Lähitaiteluissa on myös mahdollista käyttää aseita sekä ympäristössä sijaitsevia elementtejä, kuten esimerkiksi paiskata vihollinen ilmastointiyksikön propelliin verikaaren saattelemana. Jengiläisen pieksäminen lohella on myös hyvin tyydyttävää.

Frendi

Päätehtävien lomassa pelaaja voi rellestää avoimessa kaupungissa. Kaduilla on paljon Wei Shenin puolituttuja jotka antavat sivutehtäviä. Kartalta paljastuu myös useampi kilpa-ajotapahtuma, karaokebaareja sekä hierontapalveluita. Kun soppaan heitetään vielä hakkerointia, salakuuntelua, jäljitystä ja tappeluklubeja, on selvää että puuhaa riittää. Mukaan on myös yritetty ujuttaa parisuhteita, mutta nämä kohtaamiset jäävät todella mitättömiksi. Wei Shen vaihtaa naisia kuin sukkia, eivätkä nämä harharetket tuo peliin mukaan yhtään mitään. Samoin mukaan ahdetut uhkapelimahdollisuudet on niin puolittain toteutettu, ettei niiden parissa jaksa kuluttaa aikaa.

Pelaajan taidonnäytteet, sivutehtävien suorittaminen sekä monipuolinen taistelu palkitaan naamapisteillä (Face Points), jotka antavat Wei Shenille lisää tehokkuutta taisteluihin ja helpottavat pelimaailman tutkimista. Korkeampi naamakerroin paljastaa esimerkiksi aarrekätköjä ja Wei Shenin terveyttä lisääviä alttareita.

Autopommi

Pelin äänimaailma on todella toimiva ja ääninäyttelijät ovat mukiinmeneviä, vaikka vahvalla aasialais-aksentilla väännetty englanti välillä huvittaakin. Puheeseen on sisällytetty myös alkuperäiskielisiä sanoja jotka lisäävät tunnelmaa mukavasti. Musiikki on toimivaa ja yleisesti ottaen kuvitteellinen Hong Kong on hienosti toteutettu. Graafisesti peli jättää toivomisen varaa sillä suttuisia tekstuureja on siellä täällä ja animointi on välillä melko heikkoa.

Vene

Sleeping Dogs on oikein oivaa viihdettä Grand Theft Auto V -peliä odotellessa, mutta mitään mullistavaa se ei tarjoa. Tekemistä on paljon, mutta mielenkiinto alkaa väkisinkin loppua kun pelaajaa ajelutetaan ympäri kaupunkia välillä erittäin mitättömien tehtävien merkeissä. Peli kaipaa auttamattomasti moraalisia valintoja. Mutta vaikka moraalisia kysymyksiä pohditaankin useaan otteeseen, ei juonen kulkuun tai tapahtumiin pysty itse vaikuttamaan. Välillä Wei Shen haluaa parantaa maailmaa ja välillä hän käyttäytyy kuin jakomielitautinen sadisti.

Mukana on paljon hyviä ideoita, mutta suuren osan toteutus tuntuu jääneen hieman puolittaiseksi ja todellista omaperäisyyttä kaipaa niin pelimaailman kuin juonenkin kannalta. Wuf.

Mainos