Johnny Depp on taidevaras kilpajuoksussa, jossa rikolliset ja poliisit jahtaavat kulta-aarteelle johdattelevaa taulua.
Vahvasti 1930-luvulle jäänyt englantilainen herrasmieshuijari Charlie Mortdecai (Johnny Depp) saa vihiä mielenkiintoisesta taideteoksesta, jonka takapuolelle eräs natsi rustasi aikoinaan sodan ollessa kiivaimmillaan tilinumeron, jonka takaa löytyisi miljoonittain kulta-aarteita. Saman huhun kuulevat myös Venäjän mafia, brittien tiedustelupalvelu MI5 ja aasialaiset taidekeräilijät. Alkaa kilpajuoksu siitä, kuka taiteen löytää, saa haltuunsa ja lopulta pääsee aarrekätkölle.
Mortdecai on sen kaliiperin elokuva, että sitä ei näytetty ennen maailman ensi-iltaa lehdistölle lainkaan. Tämä on yleensä merkki siitä, että edes tekijät eivät usko elokuvan laatuun. Laadussa ei tällä kertaa ole mitään vikaa, mutta tarinassa ja sen leikkauksessa on sen verran, että leffa on yksinkertaisesti pahuksen tylsä.
Vaikka elokuvassa tapahtuu teoriassa paljon, kulkee se tyhjillä kohtauksilla eteenpäin ja nojaa Johnny Deppin muinaistyylisiin herrasmiesreisiharjoihin. Viiksistä ja vanhakantaisesta hienostobrittiverbaalitulituksesta revitään kaikki elokuvan huumori irti, mutta se ei riitä kantamaan koko elokuvaa.
Tämä näkyi sitten myös elokuvateatterikierroksella, sillä leffan tuotantoon poltettu 60 miljoonaa dollaria tuotti rahaa takaisin ainoastaan 7 miljoonaa, jääden näin ollen 53 miljoonaa dollaria tappiolle. DVD-, VOD- ja BD-myynnit toki saattavat saada tuotettua leffan nollille. Ehkä se lehdistön tuoma ilmaismarkkinointi olisi sittenkin kannattanut. Ovathan monet yhden tähden leffatkin olleet kassamagneetteja.
Keskinkertaisen elokuvan levyversiosta ei löydy lainkaan bonusaineistoa, joten viiksienliimaamisdokkareita on metsästettävä netistä, jos niitä mielii leffan jälkeen nautiskella.
