JAA

Joukko ystävyksiä kokoontuu viettämään juhannusta syrjäiselle saarelle. Esimehensä pyynnöstä, mukaan lähtee myös Puck Ekstedt (Tuva Novotny), joka ei tunne puolikaan vieraista. Ilta kuluu snapseja ja kuovuviiniä juodessa. Illalla paikalle kuitenkin saapuu kaksi odottamatonta vierasta. Aamuyöstä metsästä löytyy ruumis.

Raato

Elokuvan perustuu Maria Langin vuonna 1949 kirjoittamaan Mördaren ljugen inte ensam -romaaniin.

Juoni tuo erehdyttävästi mieleen Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa (nimi muutettu vuonna 2003 Eikä yksikään pelastunut) -romaanin. Pieni ryhmä ihmisiä autiolla saarella, pois pääsystä ei ole tietoa ja ruumiita alkaa ilmestyä. Christien romaani ilmestyi vuonna 1939, joten se saattaa hyvinkin olla vaikuttanut Langin tuotantoon.

Elokuvan juonen muodostuminen on kiehtovaa, koska kaikki hahmot ja sitä kautta murhaajaepäillyt salaavat jotain. Elokuva etenee kuitenki auttamatoman hitaasti, eikä lopun juonenkäännekään ole päätä huimaava. Maisemat saavat katsojan kaipaamaan kesää ja valoa.

Kirjasta tehtynä murhamysteerinä, leffa on ihan mukiinmenevä. Kuitenkaan tässä tuotoksessa ei ole saavutettu sellaista tunnelmaa, joka liimaisi katsojan ruudun ääreen.