Mainos

Uusille pelialustoille päivitetty Tomb Raider: Definitive Edition tarjoaa pelaajalle makeaa silmäkarkkia, mutta alkuperäisen pelin hankkineille uusintajulkaisun hinta voi olla liian korkea kynnys.

Vuonna 2013 julkaistussa Tomb Raider -pelissä palataan juurille ja esittelyitä kaipaamaton Lara Croft on juuri yliopistosta valmistunut. Croft matkaa Japanin rannikolle tutkimusretkelle, mutta laiva tietysti haaksirikkoutuu Dragon's Trianglen alueella. Tutkimattomalla saarella Lara joutuu laittamaan peliin kaikki selviytymistaitonsa ja etsimään ruokaa, aseistusta ja kadonneita ryhmän jäseniä. Alkuasetelmat ovat synkät ja pelin suurempi tarina lähtee purkautumaan pelaajalle pikkuhiljaa.

Lara

Mainos

Tammikuussa 2014 julkaistiin päivitetty versio Tomb Raider: Definite Edition PS4:lle sekä Xbox Onelle. Uudessa peliversiossa grafiikat on vedetty täysin uusiksi ja peliin on ympätty myös lisäosat. Kosmeettiset parannukset TressFX-teknologialla ovatkin näkyvin muutos alkuperäiseen peliin verrattuna, joten pelin arvon ja jälleenmyyntihinnan suhde jää ostajan päätettäväksi.

Vuori

Resoluutio molemmilla alustoilla on pelin aikana 1080p, mutta joissakin välinäytöksissä Xbox Onen resoluutio putoaa 900p:n tarkkuudelle. Playstaton 4:llä kuvataajuus on sulavampi, mikä tekee Tomb Raiderin PS4-versiosta paremmin hiotun.

Tomb Raider: Definite Editionissa on siis muun muassa parempi valaistus ja paremmat tekstuurit. Ympäristö näyttää yksityiskohtaisemmalta ja Lara näyttää kuin kampaajalta tultuaan, sillä hiukset eivät enää roiku neidon päästä klimppeinä.

Action

Vaikka peli on saanut monelta kriitikolta huippupisteitä, ovat jotkut nähneet ruusunpunaisten lasien linssejä pidemmälle. Lara liikkuu edelleen aivan liian kevyesti ja jopa liitää ilmojen halki epäuskottavan oloisesti. Ei ole väliä, ampuuko pahista jalkaan vai rintakehään, hetken päästä pahis on pystyssä ja Laran kimpussa. Ainoa keino saada vastustaja kertaheitolla kanveesiin on osuma päähän, mikä tietysti helpottaa strategiaa.

Tomb Raider on silti brändinä lupaavassa kasvussa ja elokuvien Lara Croft: Tomb Raider ja Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde. Kolmatta osaa odotellaan vesi kielellä. Lara Croft tähdittää pelien ja elokuvien lisäksi myös kahta hedelmäpeliä, Tomb Raider ja Tomb Raider – Secret of the Sword.

TR-casino
Kuvan lähde: Suomicasinot.net

Kieltämättä Tomb Raider: Definite Edition tulee olemaan Xbox Onen ja PS4:n välkehtivä timantti, mutta uuden julkaisun graafiset uudistukset, sekä ympätty lisäsisältö eivät ehkä täysin oikeuta pelin hintaa, joka on sama kuin alkuperäisen.

Mainos