JAA
} else { // }

Sota on helvettiä, mutta joillekin se on myös huumetta. Irakin sodassa taistelevien amerikkalaisjoukkojen pomminpurkuyksikön komentaja saa surmansa mönkään menevän operaation seurauksena. Uusi pomo, ylikersantti William James (Jeremy Renner) osoittautuu adrenaliinihulluksi, joka saa sävärit katkoessaan pommien piuhoja. Pää pilvissä kulkeva päällikkö asettaa pian myös toverit vaaraan.

} else { // }

The Hurt Locker –elokuva ammentaa toimittajan kokemuksista Irakin sotakentillä. Sen verran intensiivisesti ja yksityiskohtaisesti tapahtumat esitetään, että näin sotaa käymättömälle hyvinvointisuomalaiselle touhu näyttäytyy todella uskottavana. Viritettyä räjähdettä lähestytään askel askeleelta, samalla kun paikalliset seuraavat parvekkeiltaan tapahtumia kuin näytelmää. Ja koska eletään 2000-lukua, amerikkalaisten toimintaa videoidaan sen toivossa, että pamaus saataisiin nähtäville YouTubeen.  Elokuvan jännitys syntyy juuri odotuksesta ja tuntemattoman pelosta.

The Hurt Locker ei sorru amerikkalaisten sotaelokuvien perisyntiin, lässytykseen. Mukana ei ole tarinan etenemistä jarruttavia muisteluja tyttöystävistä, eikä kertojan ääni kuiski taistelujen lomassa filosofisia sloganeita. Katsojalle ja sotilaille suodaan tärkeitä hengähdystaukoja, mutta sitten palataan taas kentälle.

Elokuvan punainen lanka tuntuu välillä olevan hukassa. Sivuraiteille lähdetään, kun pommiryhmä alkaa kytätä aavikolla vihollisen tarkka-ampujia. Tarkoitus on ilmeisesti esitellä mitä kaikkea sodassa voi tapahtua, mutta pitkä kohtaus ei vain tunnu istuvan elokuvaan.

Pääosan esittäjä Jeremy Renner on osassaan mieleenpainuva egotrippailija, joka varmasti ajaa siviilissä uudella Bemarilla kiinni toisten takapuskureissa. Muuten melko tuntematon näyttelijäkaarti hoitaa tonttinsa asiallisesti, mutta herättämättä minkäänlaisia tunteita. Hahmojen suhteen ei olla Platoonin, Full Metal Jacketin tai niinikään Irakin sodasta kertovan Generation Killin tasolla.

Kathryn Bigelow’n ohjaama The Hurt Locker kahmaisi viime Oscar-juhlissa kuusi palkintoa, muun muassa parhaasta ohjauksesta, elokuvasta ja alkuperäiskäsikirjoituksesta. Elokuva tempaa tiukasti otteeseensa lähes koko kestonsa ajaksi, ja on kieltämättä hienoa että välillä muutkin kuin romanttiset draamat saavat Oscar-arvostusta. Pommien purkaminen Irakissa on todella sekopäisten extreme-laji, jonka jälkeen kotiolot eivät tunnut enää miltään.

DVD:llä olevat extrat käsittävät ohjaajan ja käsikirjoittajan kommenttiraidat, ja mukana on myös behind the scenes –katsaus.

SA
 

} else { // }
JAA
Edellinen artikkeliNinja Assassin (BD)
Seuraava artikkeliTunnel Rats (DVD)