The Lone Ranger (Blu-ray)

The Lone Ranger (Blu-ray)

JAA

Radiokuunnelmasta megabudjetin action-länkkäriksi.

Eletään 1890-luvun loppua, jolloin liittovaltion Sheriffin toimessa työskentelevä nuori lakimies John Reid (Armie Hammer) törmää sattumalta alkuperäisamerikkalaiseen intiaanierakkoon Tontoon (Johnny Depp). Yhdessä he lähtevät omatoimisesti toteuttamaan oikeutta, Sheriffin joukkojen siinä epäonnistuessa.

Disneyn neljäs K-12-elokuva The Lone Ranger jatkaa Pirates of the Caribbean -hengessä eeppistä seikkailua, tällä kertaa Amerikan ikiomassa genressä – länkkärissä. Hahmot ovat tietysti aivan eri planeetalta kuin merirosvotarinoissa, mutta tunnelma, toiminta, seikkailu ja överiys on tuttua huttua.

The Lone Ranger pohjautuu alunperin samannimiseen radiokuunnelmasarjaan, joka 1900-luvun puolivälissä oli yksi Yhdysvaltain suosituimpia radioviihteitä. The Lone Ranger on poikinut niin spinoffeja kuin lukuisia elokuvaversioitakin. Nyt Disney ja Bruckheimer näyttävät, miten tehdään modernia länkkäriä.

The Lone Ranger on elokuvana varsin keskinkertainen. Sen seikkailu on kyllä eeppistä ja välillä todella päätähuimaavaa, mutta järkyttävä ylipituus tuo mukanaan viipyileviä ja turhia kohtauksia, jotka pistävät unettamaan. Vain todellinen länkkärifani jaksaa keskittyä täysillä myös suvantokohtauksiin.

Elokuvan parasta antia on kuitenkin sen överismi, joka kasvaa exponentiaalisesti loppua kohden, luoden hyvää ja nautinnollista viihdettä.

Blu-ray-version bonuspuoliskolta löytyy kurkistuksia kulisseihin mm. road trip -koosteen, ja junakoosteen voimin. Toki poistetut kohtaukset ja naurukela ovat tietysti mukana. Levylle on piilotettu myös piilotettuja easter eggsejä, joitka löytää hinkkaamalla jokaista valikkoa tarkoin.

ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
The Lone Ranger
JAA
Edellinen artikkeliMan of Steel (Blu-ray 3D)
Seuraava artikkeliPeliarvostelu: Batman: Arkham Origins