JAA
Veljeni vartija on sävytetty tarina Jare Tiihosen, eli Cheekin elämästä alkaen nuoruudesta, kohti nousua, uhoa ja uran lopettamisaikeita. Kovassa paineessa syntyy timantteja, mutta ovatko ne ikuisia?

Jare ja Jere (Antti Holma, tuplarooli), kaksoset, jotka heti kouluun päästyään alkoivat nyrkein koulia tietään kohti Lahden kuninkaiksi. Typerät valinnat ajavat veljekset erilleen, kun Jere saa fudut koulusta ja Jare aikoo opiskella. Jare intoutuu rap-scenestä ja alkaa pikku hiljaa leipoa itsestään Cheekiä. Jere taas lähinnä leipoo lättyyn niitä joiden naama vituttaa. Jare niittää mainetta ja Cheekin ura lähtee nousuun. Rähinä Recordsin myötä Cheek pääsee tekemään sitä mitä haluaa. Hän haluaa olla aina paras ja lyödä aina itsensä.

Jo nuoruudesta asti kummankin sisällä on asunut pimeys, jota Tiihosen kaksoset kutsuvat möykyksi. Cheekin painaessa yhä eteenpäin, möykky ei kuitenkaan pienene. Lopulta edes rakkaus Nooraa (Saga Sarkola) kohtaan ei auta enää. Mielenterveys heittelee ja lääkitetty tasaisuus on este luovuudelle. Kumpi lopulta voittaa, onni vai menestys?

Vähän värikynää

Veljeni Vartija on JP Siilin ohjaama, fiktiivinen, sävytettyihin tositapahtumiin sijoittuva tarina Jare Tiihosen, eli Cheekin ja hänen kaksoisveljensä Jeren elämästä. Nyrkit heiluvu, jengii kaatuu, skumppa kuohuu ja Cheekin mielenterveys huojuu.

Veljeni vartija yrittää luoda katu-uskottavaa kuvaa Tiihosista, jotka elokuva esittää Lahden kuninkaina. Lahti muutenkin kuvataan kovimmasta kovimpana kaupunkina. Rap-katalogista revityt scenet, eli kohtaukset hidastuksineen on niin perusmäyrää, että ne aiheuttavat ujoa sisäistä huutonaurua.

Suomen oloissa poikkeuksellinen tuplarooli on kuriositeettina tarkkaavaisuutta herättelevä, ja leffaa katseleekin teknisestä näkökulmasta mielenkiinnolla. Saumat eivät näy ja tuplailu sujuu teknisesti hyvin. Harmi vaan, että Antti Holman tulkitsemissa Jeressä ja Jaressa ei ole tarpeeksi sävyeroja, että tämä tuplailu tuntuisi missään. Hahmot eivät noudattele myöskään mitään värikoodausta, joten parissa kohtauksessa saa aluksi ihmetellä kumpi kaksosista on kyseessä. Jos tätä on haettu, voi vain kysyä miksi ihmeessä?

Cheek, ja Cheekin valtavat jalat.

Edes, takas, edes, takas

Tarinankerronnallisesti elokuva pomppii nykyajan ja menneen välillä. Lisäksi Jare välillä kääntyy kameraan ja juttelee suoraan katsojalle, tahi luo merkitsevän katseen. Idea tuntuu vähän House of Cardsista kopioidulta, toki on niitä muissakin viihdetuotteissa nähty. Selitykset kameralle vääntää kettingistä rautalankaa, ja katsojan ei tarvitse juuri päätään vaivata omilla ajatuksilla. Voi kuinka helppoa!

Tekstillisesti paljon fiktiivisiä elementtejä sisältävä stoori laukoo myös paljon Cheekin lyriikkaa hieman kiusallisena, ”bongaa laini” -meiningillä. Nyt kun on näin paljon tätä leffapläjäystä blaastannut, on ikäväkseni todettava, että leffa onnistuu olemaan kuitenkin viihdyttävä.

Vaikkakin Jare ja Jere ovat hyvin samanlaisia, vaikkakin naisroolit ovat kliseisiä, vaikkakin sivuroolit ovat pelkkää pintaa, vaikkakin Antti Holma vetää Cheekin Cheekkinä, on leffa silti – siis siltikin – kaikesta huolimatta viihdyttävä. Tästä kai on kiittäminen JP Siiliä, perhana soikoon.

ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Veljeni Vartija
JAA
Edellinen artikkeliGet Out -Blu-ray-arvostelu – Piinaavin trilleri hetkeen
Seuraava artikkeliEA vahvisti: Uusi Battlefield julkaistaan syksyllä
Taide – Media – Teknologia. Elokuva ja pelit, koska niissä yhdistyvät taide ja teknologia. Teatteri, koska on tehnyt sitä aina. Impro, koska ei tarvitse muistaa vuorosanoja. Musiikki, koska se on henkireikä. Kirjat, koska aina voi oppia jotain lisää. Liikaa siistejä juttuja, liian vähän aikaa ja uteliaisuus pitää aina nälkäisenä.